 |
| Paljasjaloin metsässä. |
Auringon valon antaessa iholleni valokylpyä metsästelin ruokaani luonnosta. Luonnossa liikkuen sitä ymmärtää sen arvon ja rikkauden. Sitä rikkautta ei voi mitata hopealla ja kullalla. Sen arvo on sukupolvien kestävää. Sukupolvesta toiseen ihmiset ovat syöneet luonnosta ravinnon ja tulevat aina syömään. Kohdellaan luontoa kuin itseämme ja ystävää rakkaudella.
Kaikkien maksaruohojen lehdet ovat syötäviä MacKinnon:in ja Jim Pojar:in
kirjan mukaan. Maksaruohot ovat
myrkytystietokeskuksen mukaan myrkyttömiä. Suomessa kasvaa useampia
maksaruoholajeja. Maksaruohot ovat kivikkokasveja. Useita maksaruoholajikkeita on käytetty lääkkeenä ja ruokana.
Maksaruohoista saadaan aloe veran kaltaista juomaa ja salvaa tehtyä ja sitä on käytetty perinteisessä lääketieteessä palovammojen ja rehvähdysten hoidossa. Lehdet halkaistaan ennen käyttöä.
Isomaksaruohon lehdet voidaan käyttää raakana ja juuria voidaan käyttää keitettynä. Juuria ei ole tullut maistettua juurikaan. Juuret ovat hyvä jättää maahan seuraavan vuoden satoa varten. Maultaan isomaksaruohon lehdet ovat miellyttävän mehevän makuisia. Perinteisessä lääketieteessä isomaksaruohon lehtiä ja mehua on käytetty
haavojen parenemisen edistäjänä ja diureettisena kasvina.
Isomaksaruoho sisältää tulehdusta estäviä ja immunologisesti aktiivisia polysakkarideja.
Erityistä huomiota kuitenkin herättää keltamaksaruoho (S. acre). Keltamaksaruohoa on käytetty epilepsian, sydän-, vatsa-, ja maksasairauksia sekä ihosairauksien hoidossa. Muinaisessa Kreikassa keltamaksaruohoa on käytetty keskeyttämään raskaus. Keltamaksaruoho sisältää piperdiinialkaloideja, samoja alkaloideja löytyy mustasta pippurista ja useista muistakin
kasveista. Piperdiiniyhdisteistä johtuu kasvin pippurimainen maku. Keltamaksaruoho saattaa joillekin aiheuttaa limakalvojen ärsytystä, kouristuksia tai hengitystiehalvauksia nautittuna. Lisäksi keltamaksaruoho voi aiheuttaa iholle rakkuloita ja sisäisesti nautittuna oksentamista. Ei suositella raskaan oleville. Ainoastaan maustekäyttö pippurin tavoin. Käytön suhteen oltava todella varovainen.
Toivo Rautavaara mainitsee keltamaksaruohon olevan myrkyllinen.
Maksaruohoja voidaan
viljellä kalliopuutarhoissa, asutusten lähiökalliolla ja kivikkoisilla alueilla ravinnoksi.
Hevonhierakka ei ole rohtokasvin maineessa. Kuitenkin hierakoita on käytetty suolitulehdusten hoidossa, etenkin siemeniä. Suurin osa hierakkalajien lehdistä sisältää oksaalihappoa ja tanniinia ja useilla on lajikkeilla on
astrigenttisiä vaikutuksia ja ovat heikosti laksatiivisia.
Hierakoista käytetään myös juuria, etenkin poimuhierakan juuria (Rumex crispus). Juuren tulee olla kirkkaan keltainen. Muidenkin hierakoiden juuret käyvät. Hierakkaa voidaan viljellä myöskin.
Hierakoiden ravitsemuksellinen käyttö on vähäistä. Ne aiheuttavat mahan ärsytysoireita runsaasti syötyinä ja suuret määrät voivat aiheuttaa munuaisvaurion. Poimuhierakan ja muiden hierakoiden suurkäyttö voi aiheuttaa myrkytyksen ja voivat aiheuttaa oksentelua, ripulia tai heinänuhaa. Ei tule käyttää raskauden ja imetyksen aikana.
Pomulehtiä kasvaa Suomessa useita. Myrkytystietokeskuksen mukaan poimulehdet ovat myrkyttömiä. Rautavaara mainitsee poimulehden käyttökohteina ovat olleet diabetes, äkillinen tulehdus,
suolikatarri.
Poimulehti tukee naisen hormonaalista toimintaa ja tasapainottaa
PMS-oireita.
Poimulehteä (A. vulgaris) on käytetty synnytyksen jälkeisten ja sisäisten vammojen lääkkeenä.
Käytettäviä osia poimulehdessä ovat kukat, juuret, lehdet. Käytetään yleisesti perinteisissä
kansanlääkinässä.
Poimulehteä voidaan käyttää salaateissa. Varjossa kasvaneet lehdet ovat mielyttävimmän makuiset mielestäni verrattuna kuivilla ja auringoisilla paikoillla kasvaneisiin. Kuivattuja lehtiä voidaan käyttää pienissä määrin leivonnaisissa, leivissä. Kukkia ja siemeniä voi käyttää mausteena.
Poimulehteä voidaan
viljellä puutarhoissa ja niin edelleen.
Pihlajan silmut ja nuoret lehdet käyvät salaatin raaka-aineena. Maistuvat hieman mielestäni karvasmantelimaiselle.
Pihlajan marjat käyvät moniin tarkoituksiin ja niillä on useita lääkinnällisiä ominaisuuksia. Pihlajaa voidaan myös viljellä.
Pihlajamarjojen maku vaihtelee lajikkeittain. Toisinaan ne voivat olla hyvin voimakkaan makuisia ja toisinaan makeita.
Itä-Aasian maissa
pihlajaa (S. commixta H.) on käytetty yskän, astman ja muiden kuhkosairauksien hoidossa. Kasvin on raportoitu olevan lupaava antioksidantti (antioxidant), tulehdusta estävä (anti-inflammatory), valtimonrasvoittumisen estovaikutus (anti-atherogenic), verisuonten kalkkeutumisen estovaikutus (anti-antherosclerotics) ja verenkiertoa rentouttava vaikutus sekä sen on todetttu alentavan maksan lipidi peroksidaatiota (lipid peroxidation) alentamalla alkoholin biosaatavuutta ja suojelevan maksan entsyymiä katalaasia (catalase). Todennäkoisesti Suomessa kasvavissa pihlajoissa on vastaavia ominaisuuksia.
Kotimaisten kasvien viljely on turva maailman kriisien aikana. Kotimainen siementuotanto on myös aloitettava paikallisten kasvien osalta. Paikallisella tasolla tuotettu ruoka on paras ruokaturva, johon jokainen voi panostaa itse. Kukaan ei sitä voi tehdä puolestasi.
Rakkaudella
Ari Vihertuuli
