sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Onnekkuuden hetki

Kerätessäni horsman latvuksia upeassa maisemassa eräänä sunnuntai aamuna yhdessä auringon kanssa. Aurinko jaksoi paistaa onnekkuuden hetkessä löydettyäni ihanan horsma esiintymän. Kerättyäni tarpeeksi horsmaa lähdin kohti ihanaa tilaisuutta.  Tilaisuuteen tein salaatin, jonka nimesin onnekkuuden hetkeksi.

Tilastotieteessä onnekkuuden hetken todennäköisyys voidaan laskea kuinka usein se on mahdollista. Onnekkuuden hetki on yhtä todennäköistä kuin lottovoitto, yhtä todennäköista kuin ydinvoimalaonnettomuus. Lyhyesti sanottuna todennäköisyyslaskenta on harhaa, illuusiota. Onnekkuuden hetki on tässä hetkessä olemista. Onnekkuuden hetkiä on sinulla, minulla, meillä kaikilla. 


Onnekkuuden hetki
(annoskoko kahdelle)


3 dl silputtua horsmaa
1 1/2 dl mungpavun ituja
4 kpl herkkusientä
5 kpl auringonkuivattuja oliiveja (liotettu merisuolavedessä)
1 tl kurkumaa
1 tl mustapippuria
1 rkl bragg-soijakastiketta

Ihanaa nautiskelua onnekkuuden hetkessä.

Rakkaudella

Ari Vihertuuli

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Intiaaniminttu

Rakkauden tunteet sisälläni virtaavat punaisen liekin tavoin rinnassani polttavana tunteena. Riittää kun ajattelee ja katsoo silmiin ja samalla tuntee haavoittuvaisuuden rinnassa. Sitä on antanut itsestään jotain arvokasta toiselle. Sitä voi vain rakastaa.



Sydämessä risteilee tunne ja kysymys - miksi rakkaus satuttaa liikaa? Rakkauden tuulahdus vihana esiintyy rinnassani punaisena. Vihaan rakkautta....mitä tapahtuisi kun rakkauden päästää irti vapaaksi vaeltamaan. Tulisiko vapaus rakastaa? Voisinko rakastaa täysin Intiaaniminttua, olisinko koskaan täysin vapaa rakastamaan? Pitäisikö sanoa siis hyvästi, hyvästi rakkaudelle? 


Mihin johtaisi sana hyvästi? Miksi polte rinnassani on polttavaa? Olisiko rakkaus lopullista?   Sydämeni tietää vastauksen. Miksen uskalla heittäytyä tielle, johon minun kuuluisi mennä. Mikä estää minua heittäytymästä rakkauteen? Rakastan sinua. 




 Intiaaniminttu

3 luomu banaania
3 cm pala luomuinkivääriä
1 cm pala luomupiparjuurta
2 rkl raaka kaakaojauhetta
1 tl luomubaobhedelmäjauhetta
1/2 dl raakoja cashew pähkinöitä
1/2 dl vettä
 2 tippaa piparminttuöljyä
Karpaloita koristeeksi


Rakkaudellista hetkeä rakkauden kanssa

Rakkaudella

Ari Vihertuuli

tiistai 10. toukokuuta 2011

Kasvisaalistajan päiväkirja, osa II

Paljasjaloin metsässä.
Auringon valon antaessa iholleni valokylpyä metsästelin ruokaani luonnosta. Luonnossa liikkuen sitä ymmärtää sen arvon ja rikkauden. Sitä rikkautta ei voi mitata hopealla ja kullalla. Sen arvo on sukupolvien kestävää. Sukupolvesta toiseen ihmiset ovat syöneet luonnosta ravinnon ja tulevat aina syömään. Kohdellaan luontoa kuin itseämme ja ystävää rakkaudella. 



Isomaksaruoho (Sedum telephium)
Kaikkien maksaruohojen lehdet ovat syötäviä MacKinnon:in ja Jim Pojar:in kirjan mukaan. Maksaruohot ovat myrkytystietokeskuksen mukaan myrkyttömiä. Suomessa kasvaa useampia maksaruoholajeja. Maksaruohot ovat kivikkokasveja. Useita maksaruoholajikkeita on käytetty lääkkeenä ja ruokana. Maksaruohoista saadaan aloe veran kaltaista juomaa ja salvaa tehtyä ja sitä on käytetty perinteisessä lääketieteessä palovammojen ja rehvähdysten hoidossa. Lehdet halkaistaan ennen käyttöä.  

Isomaksaruohon lehdet voidaan käyttää raakana ja juuria voidaan käyttää keitettynä. Juuria ei ole tullut maistettua juurikaan. Juuret ovat hyvä jättää maahan seuraavan vuoden satoa varten. Maultaan isomaksaruohon lehdet ovat miellyttävän mehevän makuisia. Perinteisessä lääketieteessä isomaksaruohon lehtiä ja mehua on käytetty haavojen parenemisen edistäjänä ja diureettisena kasvina. Isomaksaruoho sisältää tulehdusta estäviä ja immunologisesti aktiivisia polysakkarideja.


Erityistä huomiota kuitenkin herättää keltamaksaruoho (S. acre). Keltamaksaruohoa on käytetty epilepsian,  sydän-, vatsa-, ja maksasairauksia sekä ihosairauksien hoidossa. Muinaisessa Kreikassa keltamaksaruohoa on käytetty keskeyttämään raskaus. Keltamaksaruoho sisältää piperdiinialkaloideja, samoja alkaloideja löytyy mustasta pippurista ja useista muistakin kasveista. Piperdiiniyhdisteistä johtuu kasvin pippurimainen maku. Keltamaksaruoho saattaa joillekin aiheuttaa limakalvojen ärsytystä, kouristuksia tai hengitystiehalvauksia nautittuna. Lisäksi keltamaksaruoho voi aiheuttaa iholle rakkuloita ja sisäisesti nautittuna oksentamista.  Ei suositella raskaan oleville. Ainoastaan maustekäyttö pippurin tavoin. Käytön suhteen oltava todella varovainen. Toivo Rautavaara mainitsee keltamaksaruohon olevan myrkyllinen.   

Maksaruohoja voidaan viljellä kalliopuutarhoissa, asutusten lähiökalliolla ja kivikkoisilla alueilla ravinnoksi.



Hevonhierakka (Rumex longifolius
Hevonhierakka ei ole rohtokasvin maineessa. Kuitenkin hierakoita on käytetty suolitulehdusten hoidossa, etenkin siemeniä.  Suurin osa hierakkalajien lehdistä sisältää oksaalihappoa ja tanniinia ja useilla on lajikkeilla on astrigenttisiä vaikutuksia ja ovat heikosti laksatiivisia.

Hierakoista käytetään myös juuria, etenkin poimuhierakan juuria (Rumex crispus). Juuren tulee olla kirkkaan keltainen. Muidenkin hierakoiden juuret käyvät. Hierakkaa voidaan viljellä myöskin.

Hierakoiden ravitsemuksellinen käyttö on vähäistä. Ne aiheuttavat mahan ärsytysoireita runsaasti syötyinä ja suuret määrät voivat aiheuttaa munuaisvaurion. Poimuhierakan ja muiden hierakoiden suurkäyttö voi aiheuttaa  myrkytyksen ja voivat aiheuttaa oksentelua, ripulia tai heinänuhaa. Ei tule käyttää raskauden ja imetyksen aikana.


Poimulehti (Alchemilla vulgaris)
Pomulehtiä kasvaa Suomessa useita. Myrkytystietokeskuksen mukaan poimulehdet ovat myrkyttömiä. Rautavaara mainitsee poimulehden käyttökohteina ovat olleet diabetes, äkillinen tulehdus, suolikatarri. Poimulehti tukee naisen hormonaalista toimintaa ja tasapainottaa PMS-oireita.  

Poimulehteä (A. vulgaris) on käytetty synnytyksen jälkeisten ja sisäisten vammojen lääkkeenä.  Käytettäviä osia poimulehdessä ovat kukat, juuret, lehdet. Käytetään yleisesti perinteisissä kansanlääkinässäPoimulehteä voidaan käyttää salaateissa. Varjossa kasvaneet lehdet ovat mielyttävimmän makuiset mielestäni verrattuna kuivilla ja auringoisilla paikoillla kasvaneisiin. Kuivattuja lehtiä voidaan käyttää pienissä määrin leivonnaisissa, leivissä. Kukkia ja siemeniä voi käyttää mausteena.

Poimulehteä voidaan viljellä puutarhoissa ja niin edelleen.


Pihlajat (Sorbus)
Pihlajan silmut ja nuoret lehdet käyvät salaatin raaka-aineena. Maistuvat hieman mielestäni karvasmantelimaiselle. Pihlajan marjat käyvät moniin tarkoituksiin ja niillä on useita lääkinnällisiä ominaisuuksia. Pihlajaa voidaan myös viljellä. 

Pihlajamarjojen maku vaihtelee lajikkeittain. Toisinaan ne voivat olla hyvin voimakkaan makuisia ja toisinaan makeita. 

Itä-Aasian maissa pihlajaa (S. commixta H.) on käytetty yskän, astman ja muiden kuhkosairauksien hoidossa. Kasvin on raportoitu olevan lupaava antioksidantti (antioxidant), tulehdusta estävä (anti-inflammatory), valtimonrasvoittumisen estovaikutus (anti-atherogenic),  verisuonten kalkkeutumisen estovaikutus (anti-antherosclerotics) ja verenkiertoa rentouttava vaikutus sekä sen on todetttu alentavan maksan lipidi peroksidaatiota (lipid peroxidation) alentamalla alkoholin biosaatavuutta ja suojelevan maksan entsyymiä katalaasia (catalase).  Todennäkoisesti Suomessa kasvavissa pihlajoissa on vastaavia ominaisuuksia.

Kotimaisten kasvien viljely on turva maailman kriisien aikana. Kotimainen siementuotanto on myös aloitettava paikallisten kasvien osalta. Paikallisella tasolla tuotettu ruoka on paras ruokaturva, johon jokainen voi panostaa itse. Kukaan ei sitä voi tehdä puolestasi. 

Rakkaudella

Ari Vihertuuli

torstai 5. toukokuuta 2011

Kasvisaalistajan päiväkirja, osa I

Yhtenä ihanana tuulisena päivänä olin ulkona haistelemassa kevään tuoksuja ja keräilemässä kesäajan ruokaa uskomattoman anteliaasta luonnosta, luonnon aarreaitasta. Luonnossa ollessa huomaa luonnon monipuolisen antimet ravintona, mausteena ja lääkkeenä. Hippokrates, lääketieteen isä sanoi hyvin osuvasti, että ruoka olkoon lääkkeenne. Se pitää hyvin paikkansa edelleen. Tämä ikiaikainen viisaus ei ole muuttunut vuosisatojen takaa mihinkään. 

Takiainen (Arctium)
Takiainen on vanha rohdoskasvi, jota on käytetty ja käytetään yhä useisiin terveysongelmiin. Takiaisen kaikkia osia voi käyttää ravintona.

Takiaisen lehdet nuorena keväisin ovat parhaimman makuiset, jolloin niitä voidaan käyttää salaateissa ja viherpirtelöissä. Lehtien kasvaessa isommiksi niiden maku muuttuu voimakkaiksi.

Takiaisen kukkanuppuja voidaan käyttää kuorittuna salaatissa. Kukkanupun kuori maistuu kitkerälle. Takiaisen  ensimmäisen vuoden paksua juurta voidaan käyttää juureksen tavoin. Useimmiten takaiaisen juurta on käytetty kypsennettynä. Ehkäpä siinä yksi syy miksi en ole vielä käyttänyt raakana.

Takiaista voidaan myös viljellä siemenestä ja käyttää ensimäisen vuoden juurta ravintona ja jättää osa sadosta korjaamatta ja jättää kasvamaan kukkimista ja siementämistä varten. Ravinnon tuottaminen paikallisesti onnistuu erittäin hyvin paikallisilla kasveillakin. 


Voikukka (Taraxacum officinale)
Voikukka on vanha lääke- ja ravintokasvi. Voikukan nuoria lehtiä käytetään salaateissa, viherpirtelöissä. Vanhemmisten voikukan lehdet muuttuvat voimakkaan makuiseksi. Varjoissa kasvaneet lehdet ovat miedomman makuisia verrattuna auringonpaisteessa kasvaneisiin lehtiin.



Kuivattu voikukanjuuri voidaan jauhaa ja käyttää yhdessä raakakaakaon kanssa "kahvina". Voikukan lehdistä voidaan valmistaa fermentoimalla juomaa.

Voikukkaa voidaan myös viljellä helposti siemenestä. Kerään siemenet talteen ja tee viljelyalue tai viljelylava. Voikukan sisäviljelyä voi kokeilla juurenpalasesta. Juurenpalasen voi kaivaa maasta ja laittaa ruukkuun kasvamaan. 

Nokkonen (Urtica dioica)
Nokkonen on vanha lääke- ja ravintokasvi. Nokkonen on parhaimillaan 5- 15 cm korkuisena. Nokkosesta voidaan käyttää ravintona kaikki kasvin osat, juuri, pehmeät varret, lehdet ja siemenet. Nokkosta voi käyttää koko kasvukauden ajan.




Nokkosta kerätessä on hyvä käyttää hanskoja ja/tai saksia ettei käsiä ala polttelemaan. Itse käytän saksia leikastessaaan juuresta kasvin tai latvuksen vanhemmista nokkosista.

Nokkonen sopii hyvin viherpirtelöihin, vihermehuihin, leipiin ja moneen muuhun. Nokkosta käytetään useissa maissa diabetes II-tyypin hoidossa. Tämän vuoksi nokkonen saattaa sekoittaa diabetes lääkityksen. Lisäksi nokkonen saattaa sekoittaa verenpainelääkityksen ja lisätä keskushermostoa rauhoittavien lääkkeiden vaikutusta. 

Nokkosta voidaan myös viljellä ravinnoksi ja lääkkeeksi. Nokkonen on helppo kuivattaa.

Mesiangervo (Filipendula ulmaria)
Mesiangervo on perinteinen lääke- ja maustekasvi. Kasvin lehtiä ja kukintoja voi käyttää ravintona pieniä määriä. Nuorena kasvinlehdet ovat parhaimmillaan. Kukkia voidaan lisätä hedelmäsoseeseen antamaan mantelimaista makua. Tuoreita kukkia ja lehtiä voi lisätä salaattiin antamaan makua.



Mesiangervoa voi myös viljellä puutarhassa ja pellolla.



Vuohenputki (Aegopodium podagraria)
Vuohenputki on ihanan makuinen villivihannes, joka sopii erittäin hyvin salaatiksi. Vuohenputki muistuttaa vaaratonta karhunputkea (Angelica sylvestris). Vuohenputkea on käytetty myös lääkkeenä.

Vuohenputkea voi käyttää lisäksi viherpirtelöissä ja valmistaa vihermehua.

Vuohenputkea voi halutessaan myös viljellä omalla pihamalla salaatiksi. Sitä voi siirtää omaan puutarhaan juuren palasesta ja voi kokeilla sisäviljelyä talvella.


Huomio joidenkin kasviyhdisteiden kerääntyminen elimistöön. Käytä vaihtelevasti eri kasvilajeja. Jotkus kasvit voivat aiheuttaa allergisen reaktion. Tutustu kasveihin kirjallisuuden kautta ja villivihannes- ja/tai yrttikursseilla. Opettele tunnistamaan ennekaikkea kasveja, joita aiot käyttää ravintona ja ovat syytä erottaa myrkyllisistä kasveista.

Ihanaa metsästysretkeä kasvien pariin.

Rakkaudella
Ari Vihertuuli




maanantai 2. toukokuuta 2011

Katujätkän pyttis kaunottaren salaatilla

Katujätkä astelee yön tummuudessa mustissa nakarille. Kulmilla jätkät uhoavat olutpullo kourassa. Naurettavaa pelleilyä tumaa katujätkä mielessään. Kunnon jätkä ottaa nakarilta kunnon pyttiksen salaatilla, katujätkän olemuksella. Katujätkä syö rauhassa uhoamisesta huolimatta kylmän viileesti ja rauhallisesti pahamaisen nakarin ulkopöydässä. Vastapäätä pöytää istuu itse kauneus sädehtivänä, joka hymyilee vienosti kovalle katujätkälle. Kylmänviilesti katujätkä lähettää vastapainoksi lentosuudelman luonnonkauniille kaunottarelle ja jatkaa nautiskelua nakarin ulkopöydän ääressä. Lopulta katujätkä katoaa nakarilta rakennusten pimeisiin varjoihin. Kaunottaren katse seuraa katsellaan katujätkän selkää ja toivoo tapaavansa tämän uudestaan samassa paikassa.      

Katujätkän pyttis

1 munakoiso kuutioituna (n.400 g)
2 tl jauhettua luomukurkuma
1/2 tl jauhettua luomukuminaa
1/2 tl mustaa suolaa (black salt)
3 rkl kylmäpuristetua luomurypsiöljyä


Kaunottaren salaatti 

4 dl silputtua vuohenputkea (Aegopodium podagraria)
1 dl silputtua nuorta varjossa kasvanutta voikukkaa (Taraxacum officinale)
1 dl luomuhapankaalia
1 luomutomaatti

Annos on kahdelle. Laitan pilkottu munakoiso astiaan mausteiden kanssa, sekoita hyvin. Lisää öljy ja sekoita. Tee salaatti. Ja annostele lautaselle.  


Fantastista nakariateriaa

Rakkaudella
Ari Vihertuuli

Unelmien Prinsessa


Tässä on ensimmäinen todellinen tähtiluomus - Unelmien Prinsessa. Tämän upena tähtiluomuksen syntymä alkoi kookossuklaavanilijajäätelöohjeen innoittamana. Tämä ihana innostus saa minut uskomaan taitoihini tehdä upeita kauniita silmälle esteettisiä rakkauden annoksia. Olen aina tehnyt parhaimmat coktail-seokset rakkauden hehkutuksella. Tämä on yksi niistä.

Toisaalta ilman ihanaa silikonista kukkavuokaa en olisi pystynyt tähän mestariteokseen. Upea silikonivuoka tuli ostettua suuren rakkauden inspiroimana Mikkelin Carsonilta muutama vuosi sitten.

Kehittyvä yrityskuvio kehittyy edelleen. Yrityksen perustaminen on alkanut, odotan rakkauden heräämistä täyteen kukkaan. Elämä on kuitenkin täysin mysteeri, se voi tuoda uskomattomia tarjouksia työelämästä, uskomattomaan onneen rakkaudessa tai jotain muuta ihanaa maan ja taivaan väliltä.



Unelmien prinsessa
(Annoskoko kuudelle)

Osa I
4 luomubanaania
1,5 dl kylmäpuristettua kookosöljyä
2 rkl luomu raaka carobjauhetta
2 tippaa piparminttuöljyä

Osa II
4 luomubanaania
1/2 dl villikarpaloita
1 rkl lucumajauhetta
2 dl kylmäpuristettua kookosöljyä

Kookosöljyn saadaan juoksevaan muotton lämpimässä vesihauteessa (30 - 40 C).

 Aineet (osa I) laitetaan tehosekoittimeen Syntynyt seos kaadetaan silikooniseen kukkavuokaan tai vastaavaan. Vuoka laitetaan pakkaseen jähmettymään puoleta tunnista tuntiin. Toinen osa tehdään samoin kuin ensimmäinen vaihe. Laitetaan aineet tehosekoittimeen. Seos kaadetaan jähmettyneeen kerroksen päälle ja siirretään pakkaseen seuraavaan päivään asti. Vamistunut ihmeellisen kaunis jäätelö kaadetaan lautaselle ja annetaan noin 15-25 minuuttia pehmetä huoneenlämmössä ennen nauttimista. 

Makumatka uskomattomien herkkujen parissa on vasta saanut ihanan täyttymyksen.

Rakkaudella
Ari Vihertuuli





 

sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Yöhalaajan siunaus

Illalla kauniiden maisemien vilahtaessa silmieni edessä ihastelin rakkauteni kauneutta. Yön kutsu yön sielun maisemissa sai sisälläni herämään kaipauksen liekin, kaipauksen yöttömän yön siunaukseen, ikiaikaiseen rakkauteen.



Yön kutsu saa jokaisen kaipaamaan kaunista ja ihanaa...



Rakkauden puhjetessa kukkaan, jolloin hetken ja ikuisuuden kauneus saa kahden ihmisen ihon kihelmöimään. Rakkautta ei voi herättää ennen kuin rakkaus itse on valmis herämään. 

Yöhalaajan siunauksen tarina alkoi eräänä kauniina iltana illan hämärtyessä yöksi.

Yöhalaajan siunaus
(Annoskoko kahdelle)

1 dl silputtua varsiselleriä
1 dl tattarin ituja
1 dl mungpavun ituja
3 rkl sarviapilan ituja
4 vihersipulia saksittuna
1 pachoi pilkottuna
1/2 dl kuivattua wakame merilevä suikaileita
1 tl kuivattua rakunaa
1 tl mustapippuria
1/2 tl mustaa suolaa (black salt)

Liota kuivattua wakame merilevää noin 15 minuuttia ennen käyttöä. Laita ainekset kulhoon ja sekoita.



Siunaus kastike

1/2 dl auringonkukan siemeniä
2 tomaattia
1 valkosipulinkynsi kuorineen
Pieni pala tuoretta chiliä

Liota auringonkukan simenet ennen käyttöä muutama tuntia (vähintään 6 tuntia). Laita siemenet, tomaatit, valkosipuli ja chili tehosekoittimeen. Kaada kastike yöhalaajan päälle.

Ihanaa rakkautta yöhalaajan siunauksen saattelemana

Rakkaudella

Ari Vihertuuli